Jenni Ylätalo (laulu) on vuonna 1990 Kouvolassa syntynyt nuori nainen. 2010-2011 vuoden Jenni opiskeli Suomen Raamattuopistossa Kauniaisissa Musiikkilinjalla.Tällä hetkellä hän opiskelee Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa musiikkipedagogiksi pop/jazz laulu pääaineenaan. Jenni on harrastanut 15-vuotiaasta alkaen pop/jazz laulua Pohjois-Kymen musiikkiopistossa Niina Karhulan ja myöhemmin SRO:n Musiikkilinjalla Mari Multasen opastuksella. Tällä hetkellä häntä opettaa Maija Hapuoja. Hän on suorittanut pop/jazz laulun perustutkinnot 1/2 ja 2/2 sekä keväällä 2011 D-tutkinnon. Kouvolan musiikkiluokkien kasvattina myös kuorotoiminta ja teoriaopinnot ovat olleet olennaisena osana Jennin musiikkiharrastusta. Laulutuntien myötä Jenni on opiskellut myös pop/jazz-teoriaa, osallistunut bänditoimintaan sekä ollut solistina kansanmusiikkiyhtyeessä. Laulamisen lisäksi hän on käynyt kitara- ja pianotunneilla.
Noora Sahamies (piano) on vuonna 1990 syntynyt Helsingissä asuva kouvolalaissyntyinen luokanopettajaopiskelija. Opiskelun ohessa hän toimii vaatekaupassa myyjänä ja ohjaa aerobic-tunteja. Musiikki on ollut urheilun ohella aina lähellä Nooran sydäntä. Hän on soittanut klassista pianoa 5-vuotiaasta lähtien Pohjois-Kymen musiikkiopistossa Anu Tammekann-Helanderin sekä Ari Helanderin johdolla. Noora suoritti keväällä 2009 C-tutkinnon pianon solistisella linjalla. Hän on käynyt myös Kouvolan musiikkiluokat, suorittanut teoriaopintoja sekä laulanut kuoroissa. Vapaaseen säestykseen Noora on tutustunut erityisesti hänen ja Jennin yhteistyön innoittamana.
Jyrki Jämsen (äänitys, miksaus sekä kitara, basso, rummut ja urut) on vuonna 1959 syntynyt Kuusankoskella asuva liikunnan ja terveystiedon opettaja. Jyrki on ollut nuoresta pojasta asti kiinnostunut musiikista. Hän aloitti kitaran ja rumpujen soiton 13-vuotiaana ja on tutustunut myös muun muassa basson ja urkujen soittamiseen. 14-vuotiaana Jyrki alkoi kiinnostua myös musiikin äänittämisestä. Hän on tehnyt elämänsä aikana yhteistyötä useiden eri artistien kanssa sekä soittajana että erityisesti äänittäjänä ja miksaajana.
Suvi Timonen (graafinen suunnittelu) on vuonna 1980 syntynyt Kouvolassa asuva muotoilija-medianomi. Hän on vastannut Pieni Joulusydän- ja Rauha-levyjen graafisesta ilmeestä, kuvituksesta ja valokuvauksesta niin levynkansien kuin markkinointimateriaalien osalta. Innokas valokuvauksen harrastaja on vuosien varrella kouluttautunut visuaalisen alan moniosaajaksi. Kauniiden kokonaisuuksien hahmottamisesta on tullut elämäntapa, jota hän toivoo voivansa hyödyntää tulevaisuudessa monin eri tavoin.
Aleksi Vasko (sello) on vuonna 1991 syntynyt kouvolalainen nuori mies. Hän on käynyt Kouvolan musiikkiluokat ja soittanut selloa 8-vuotiaasta asti. Sellon soiton lisäksi Aleksi käy myös pianotunneilla. Hän on aktiivisesti mukana muun muassa monenlaisessa kuorotoiminnassa, orkestereissa ja bändeissä. Aleksilla on suunnitelmissa suunnata tulevaisuudessa musiikkialalle, ja hän aloittaakin sen astumalla Suomen puolustusvoimien Soittokunnan palvelukseen.
Läheiset
Jennin ja Nooran perheet ovat tukeneet tyttöjä heidän ensimmäisistä esiintymisistään lähtien. Jennin isä Jyri ja Nooran isä Arto ovatkin nimenneet itsensä tyttöjen managereiksi. He ovat toimineet muun muassa tuottajina, roudareina, äänentoistovastaavina, mainostajina, huoltajina ja rohkaisijoina.
